Mökkeilemään

Tämä artikkeli on tehty kaupallisessa yhteistyössä *Lomarenkaan kanssa

Monella on unelma omasta (kesä)mökistä, Maanmittauslaitoksen tietojen mukaan jo alkuvuonna 2021 niillä on enemmän kysyntää kuin mitä niitä on tarjolla. Kaupankäynti on ollut erityisen vilkasta Etelä-Savossa; mökkikuntien kärjessä ovat Kuopio ja Mikkeli, joissa molemmissa on yli 10 000 mökkiä.

Mökin hankkiminen ja sen ylläpito vaativat kohtuullisen summan rahaa; lisäksi ylläpitoon kuuluvat toimet saattavat viedä yllättävänkin paljon aikaa. Oma mökki on ja pysyy siellä, missä se on, eli aina samassa paikassa. Sille, joka kaipaa vaihtelua sekä ulkoisiin että sisäisiin maisemiin ilman pakollisia velvoitteita, suosittelen ehdottomasti kokeilemaan mökin vuokraamista. Se onnistuu mihin vuodenaikaan tahansa ja mikä parasta, voit tilanteen mukaan valita, menetkö ranta-, hiihto- vai luksusmökkiin. Vai olisiko erähenkinen asumus ns. sun juttu? Vuokraaminen on tehty helpoksi ja se onnistuu kätevästi Lomarenkaan kautta.

Lomarengas -konserni on Suomen kokenein mökkivuokraaja ja markkinajohtaja. Vuokrattavana on lähes 4 000 erilaista, laadukasta mökkiä jokaiseen vuodenaikaan. Mökit ovat hyvin varusteltuja ja tunnetusti isäntäväki on ystävällistä. Otin esittelyyn neljä erilaista mökkiä Lomarenkaan sivuilta. Tein esittelyteksteistä tarkoituksella lyhyitä, koska kohdesivuilla on mukava käydä katsomassa kaikki valokuvat ja lukea tarkemmat tiedot sekä tutustua muuhunkin tarjontaan. Halutessasi pääset jo tästä fiilistelemään erikoisia vuokramökkejä. Ennen kuin tutustuin em. erikoisiin mökkeihin, olin jo valinnut alla olevat esiteltävät kohteet. Sattumoisin kaksi niistä on ns. erikoisten joukossa.

Haltinsaana Enontekiöllä Lapissa

Haltinsaana

Viihtyisä, vuonna 2005 rakennettu, sisältä paneloitu hirsimökki sijaitsee upeissa Kilpisjärven ja Saanatunturin maisemissa. Matkaa Rovaniemelle on 430 km ja Norjaan vain 15 km. Mökissä, jossa on tupakeittiö, kaksi makuuhuonetta, makuusoppi yläkerrassa, sauna, wc, iso terassi (josta 9m2 lasitettu + erillinen lämmitys) majoittuu maksimissaan kahdeksan henkilöä. Jos on lemmikkejä, nekin saavat tulla tälle mökille. Terassilla on käytössä kaasugrilli ja pihapiirissä grillikota. Ympäristö tarjoaa erinomaiset mahdollisuudet monenlaisiin luontoharrastuksiin sekä kesällä että talvella.

Kasnäs Marina B 16 Kemiönsaaressa Varsinais-Suomessa

Kasnäs Marina

Tämä upea ja moderni lomahuoneisto sijaitsee Saaristomeren äärellä Kemiönsaaren Kasnäsissa, matkaa Turkuun on 100 km. Vuonna 2019 valmistuneeseen 83 m2 päätyhuoneistoon majoittuu maksimissaan kuusi henkilöä. Olohuone, tupakeittiö, kaksi makuuhuonetta, sauna ja kaksi WC:tä (toinen pesuhuoneessa) on sisustettu laadukkaasti. Osittain katetulla terassilla on puiset kalusteet, alueella on yhteiskäytössä olevat grillauspaikka ja 35 m2: n rantasauna.

Hiidenkivi Mikkelissä Etelä-Savossa

Hiidenkivi

Yksi kesän suosituimmista mökeistä Etelä-Savossa, 21 km:n päässä Mikkelistä, on Hiidenkivi. Mökki sijaitsee kauniin Saarijärven rannalla. Vuonna 2007 rakennetussa 80 m2 hirsimökissä majoittuu mukavasti neljä henkilöä. Myös lemmikit ovat tervetulleita. Mökissä on tupakeittiö, kaksi makuuhuonetta, kodinhoitohuone/WC, sauna ja pukuhuone + tilava 20 m2 suuruinen ulkokuisti. Tasaisella, nurmipohjaisella tontilla on grillikatos. Järvellä voi käydä soutelemassa ”omalla veneellä”.

Perttauksen mökki ns. ERÄKÄMPPÄ Rovaniemellä Lapissa

Perttauksen-mökki

Vaatimaton 42 m2 erähenkinen mökki kalastus-, vaellus- tai metsästysreissulle maksimissaan kuudelle henkilölle, lemmikit on sallittu. Mökki sijaitsee 76 km:n päässä Rovaniemeltä, Perttausjoen rantatörmän tuntumassa. Tupakeittö, makuuhuone ja 9 m2 kokoinen parvi pidetään lämpimänä puu-uunilla/kaminalla. Käyttövesi kannetaan joesta tai kaivosta; juomaveden keittämistä suositellaan varmuuden vuoksi. Puulämmitteisessä ulkosaunassa on tilava saunatupa ja pihassa on nuotiopaikka.

Lomarengas