Syyskuu

Syyskuu

Vuoden yhdeksännessä kuukaudessa on 30 päivää. Kuukausi on saanut suomenkielisen nimensä syksystä; ilmat kylmenevät hiljalleen, on syyskyntöjen aika, värikäs ruska alkaa levitä pohjoisesta etelään ja suurin osa muuttolinnuista jättää Suomen. Valmistautuminen talveen alkaa.

Yrittäjän päivä

Päivää vietetään 5. syyskuuta, joka vuonna 2023 on tiistai. Ko. vuoden tapahtuman vastaavina järjestäjätahoina toimivat yhdessä Suomalaisen Työn Liitto ja Perheyritysten Liitto. Päivää on vietetty vuosittain vuodesta 1997 lähtien. Päivän järjestäjä on Yrittäjän Päivä -säätiö, joka tukee yrittäjätoimintaa ja edistää yrittäjyyden arvostusta. Tästä pääset Yrittäjän päivän sivulle.

Syyspäiväntasaus

Vuonna 2023 syyspäiväntasaus on lauantaina 23.9. Tuolloin yö ja päivä ovat yhtä pitkiä kaikkialla maapallolla. Suomi on pohjoisella pallonpuoliskolla, jossa syyspäiväntasauksesta eteenpäin päivät ovat lyhyempiä kuin yöt. Öiden piteneminen jatkuu joulukuulle saakka. Kesän katsotaan loppuvan syyspäiväntasaukseen.

Vanhan kansan luototietoutta

  • jos teeri kukertaa jo elokuun lopulla tai syyskuun alussa, tulee varhainen talvi
  • syys-Matin päivästä (21.9.) lähtien karhu käy talvilevolle – ja ihmisetkin nukkuvat enemmän kuin kesäaikaan, myös käärmeet vetäytyvät talvikoloihinsa
  • Mooses (4.9.) on kylmä mies (hallaöitä!)
Syksy
Syksyn kaunista värikirjoa